Suomen SUURIN ja monipuolisin kuntokeskus Wasa Sports Club
täyttää 30 vuotta vuonna 2011
Wasa Sports Club on toiminut Vaasassa kohta jo 30 vuotta. Tuotamme monipuolisia liikuntapalveluja, kohderyhmänä kaikenikäiset ja -kokoiset. Tuntivalikoimaamme kuuluu yli 150 ryhmäliikuntatuntia viikossa. Ryhmäliikuntasaleja meillä on kuusi ja kuntoiluvälineitä kahdeksassa eri salissa, yhteensä yli 4 000 m2:n avarissa tiloissa. Meillä kuntoilee tällä hetkellä lähes 4 000 tyytyväistä jäsentä! Maaliskuussa 2011saamme 350 m2 lisää kuntoilutilaa.
Historia
Wasa Sports Club on toiminut entisen Finlaysonin puuvillatehtaan tiloissa Palosaarella kohta jo 30 vuotta. Jääkiekkoseura Vaasan Sport perusti kuntosalin nimellä Sports Gym vuonna 1981. Alussa tilaa oli n. 300 m² ja työntekijöitä oli kaksi. Toinen heistä oli liikunnanohjaaja Jan-Erik Janne Kronman. Janne oli toiminut liikunnanopettajana Närpiössä, kun hän lehti-ilmoituksen kautta löysi tiensä Sports Gymille. Jannelta puuttui alan kokemus kokonaan, mutta hän hoiti alusta asti kuntosalin kaikkia tehtäviä vastaanotosta ohjaukseen. Vuonna 1983 Sports Gym joutui ahdinkoon ja Jannelle ilmoitettiin,että hänellä oli kaksi vaihtoehtoa, joko ostaa sali tai löytää uusi työpaikka. - Tein tarjouksen, mutta en ikinä uskonut, että se riittäisi, muistelee Janne. Seuraavana päivänä hän luki lehdestä olevansa Sports Gymin uusi omistaja. - Oli se aikamoinen shokki, hän myöntää. Janne ryhtyi heti toimeen, teki Sports Gymistä toiminimen ja asetti tärkeimmäksi tavoitteekseen nollatuloksen kahden tappiollisen vuoden jälkeen. -Saavutin tavoitteeni heti ensimmäisenä vuonna. Sen jälkeen kuntosali ei ole tehnyt yhtään tappiollista vuotta.
Ensimmäiset vuodet Janne hoiti kuntosalia apunaan silloinen tyttöystävänsä, nykyinen vaimonsa, Rigmor eli Immo. Samalla kun Janne suunnitteli muuttoa kuntosalille asumaan säästääkseen rahaa, hän selaili amerikkalaisia alan lehtiä ja uneksi suuresta, tuottavasta liikuntakeskuksesta. Hän tyytyi kuitenkin rahan puutteessa maalaamaan salilaitteet uudelleen saadakseen uuden, hienon ilmeen. Kun kuntosali seuraavalla kerralla kaipasi uudistusta, Janne siirteli laitteita uusiin paikkoihin ja lopputuloksena oli uusi, entistä pirteämpi kokonaisuus. Naisten kehontrimmauskurssin suuren suosion ansiosta Janne pystyi hankkimaan uusia laitteita, ottamaan laitteet mukaan myös liiketoimintaan ja laajentamaan kuntosalia. Ensimmäinen laajennus tehtiin vuonna 1986 ja sen jälkeen lähes joka vuosi. Vuonna 1987 Sports Gymistä tuli kommandiittiyhtiö, jolloin Peter Petski Hertsberg tuli mukaan. Peter oli alusta alkaen aina tarvittaessa auttanut kuntosalin
hoidossa. Hän oli kuntosalin ensimmäinen ulkopuolinen, kokopäiväinen työntekijä. Vuonna 1993 Peter osti kolmanneksen yhtiöstä. Sports Gymin naistenosaston suosio synnytti idean omasta, vain naisille tarkoitetusta kuntosalista. Vuonna 1987 Janne ja Immo perustivat naisten kuntosalin, Kb Lady Line. Vuonna 2001 yhtiöstä tuli osakeyhtiö, osakkaina Rigmor Kronman ja Wasa Sports Club. Lady Line Wasan menestyksestä syntyi Lady Line Franchising -konsepti. Janne ja Petski ovat sittemmin olleet mukana perustamassa 25 Lady Lineä ympäri Suomea.
Tammikuussa 2001 Sports Gymistä tuli osakeyhtiö ja se sai uudeksi nimekseen Wasa Sports Club. Tiloja laajennettiin, uusia ryhmäliikuntasaleja otettiin käyttöön ja tuntivalikoimaa lisättiin reilusti. Vankka työ tuotti tuloksia ja jo samana vuonna Wasa Sports Club valittiin vuoden K-saliksi, sama toistui 2007. Vuonna 2002 Suomen kuntourheiluliitto valitsi Wasa Sports Clubin vuoden kuntoilukeskukseksi Suomessa. Syksyllä 2003 Wasa Sports Club valittiin vuoden yrittäjäksi Vaasassa. Sports Gym/Wasa Sports Clubista on lähtöisin myös Wasa Gym Trading Oy, joka maahantuo ja myy kuntosalivälineitä kautta maan. Wasa Gym Tradingin markkinaosuus Suomessa on n. 14 % ja se on toimittanut yli 50 kokonaista kuntokeskusta avaimet käteen -periaatteella ympäri maata. Jannen ja Petskin lisäksi osakkaana on toimitusjohtaja Pasi Pitkäkangas.
Syksyllä 2004 alkoivat Wasa Sports Clubin laajennustyöt ja pukuhuoneiden remontit. Vanhasta mattopesulasta tuli uusi vapaiden painojen harjoittelusali. Yläkerran kuntosali siirtyi alakertaan ja ylös vastaanoton viereen syntyi virkistävä hyvä olon keidas. Laajennus ja muutokset olivat valmiita vuodenvaihteessa 2004-2005. Vuonna 2008 rakennettiin 30 hengen luentosali sekä Body&Mind Studio, missä pidetään muun muassa Yogaa, Fitness Pilatesta ja Venyttelyä. Vuonna 2009 Body&Mind Studio varustettiin infrapunalämmittimillä yli 30-asteisen huonelämpötilan saavuttamiseksi. Näin saadaan aikaan tehokas ja miellyttävä harjoittelu. Samana vuonna uusittiin myös kaikki juoksumatot, crosstrainerit ja kuntopyörät. Vuonna 2010 rakensimme uuden iDance-studion, Crosstrainer Studion ja Juoksumattostudion. Vuoden 2011 maaliskuussa saamme 350 m2 lisätilaa.
Wasa Sports Club
Viime vuodet ovat olleet suurten muutostenaikaa. Kuntosalityöstä on tullut oikea ammatti. Vielä viisi vuotta sitten ihmiset kyselivät Wasa Sports Clubin työntekijöiltä: - Mitä työtä sinä oikeasti teet, kuntoiletko päivät pitkät? Nykyään kysytään, miten tähän ammattiin on päädytty. Myös palkat ovat nousseet kilpailukykyisiksi muiden alojen kanssa. Viime vuosina suomalaiset kuntosalit ovat ottaneet oppia muusta Euroopasta. Janne näki hyvissä ajoin muutosten tulevan ja lähti ensimmäisenä Suomessa muokkaamaan kuntosalia asiakkaiden uusiin tarpeisiin. Siihen liittyvät jäsenyysjärjestelmä, henkilökunnan kouluttaminen ja toiminnan jatkuva kehittäminen.
Suurin muutos kuntosalille ja asiakkaille on ollut Wasa Sports Clubin siirtyminen kokonaisuudessaan jäsenyysjärjestelmään toukokuussa 2003. Syy päätökseen oli vanhan järjestelmän hankaluus sekä epävakaus. Jäsenjärjestelmään siirtymisestä Janne sanoo: - Kun tarjotaan liikuntapalveluja kuukausipohjalta, ei asiakkaille synny pitkäjänteistä liikuntatottumusta. Liikunnasta on tehtävä osa arkea. Liikuntapalveluiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti . Nykyisin järjestämme yli 150 ohjattua ryhmäliikuntatuntia viikossa, kun 1980-luvulla vastaava luku oli 1015 h. - Panostamme tulevaisuudessa laatuun ja viihtyvyyteen, sanoo Janne Kronman. Kuntokeskusten sosiaalinen merkitys kasvaa päivä päivältäja salille tullaan muutenkin kuin vain harjoittelemaan.